Leican M-sarjalaisista julkaistaan usein P-liitteellä nimetty paranneltu versio. Mukana on professional ja photojournalism tyyliin sopiva hillitympi ulkoasu ilman punaista logoa, kulutusta kestävämpi safiirilasi näytön suojana. Lisäksi sisäinen muisti kasvanut reilusti 256GB kokoon.
Nyt kamera sisältää jotain ihan uutta ja ehkä nykyisen AI-kuvien täyttämän maailman kaipaamaa. Leica Content Credentials ja Content authenticity on ihan uusi tekniikka kuvien todenmukaisuuden todistamiseen. Periaatteesa kamera tallentaa salatusti tiedon kuvatiedostoon tallennuksen hetkellä, ja kuvan katsoja ja esimerkiksi Adobe Photoshopilla voi todentaa ettei kuvaa ole muutettu ja muutoshistorian saa esille.
Mukana on Adoben lisäksi myös esimerkiksi The New York Times ja käyttöön tulee myös ilmaisen lähdekoodin ohjelmistoja. Muokaamattomuuden lisäksi järjestelmällä onnistuu kuvien signeeraus ja alkuperärän todistus.
Leican M-sarjan uusin versio on täällä! Kamerasta on julkaistu kaksi värivaihtoehtoa mutta Leicalla erot menevät värin lisäksi pintaa syvemmälle. Tässä hopeisessa mallissa rungon yläosan valmistukseen käytetään perinteiseen tapaan messinkiä ja on malleista painavampi. Alumiinia käyttävä musta versio on noin 20% kevyempi, muilta osin kamerat ovat identtiset.
Leica M11 on perinteitä kunnioittava ja aikaisemmilla malleilla (oli kyseessä sitten filmiajan tai uudemmat digirungot) kuvannut tuntee olonsa heti kotoisaksi mutta Leitz on hienovaraisilla tavoilla modernisoinut kameraa ja käyttökokemusta.
Ennakkotiedoista ei oikein selvinnyt Leica M11 megapikselimäärä ja tästä ei tiennyt onko kyseessä Rolls-Roycen tyylinen "niitä on riittävästi" ajattelutapa tai onko megapikselit ja tekniset vipstaakit oleellisia M-Leicassa. Mutta nyt julkaisun yhteydessä selvisi, että kamerassa on huippuluokan taustavalaistu 60 megapikselin kenno ja tästä datamäärästä toi tallentaa kuvat kolmella eri asetuksella.
Tämän asetuksen voi tehdä erikseen DNG-raakakuville ja JPG-kuville. Lisäksi kennon päällä olevat UV- ja IR-aallonpituuksia suodattavat lasipinnat on suunniteltu uudestaan, jotta kennon resoluutiosta ja Leican M-objektiiveista saadaan irti paras mahdollinen kuvanlaatu.
Uuden kennon pienin herkkyys on ISO 64 ja lisäksi kamerassa on elektroninen suljin (tämä toimii vaihtoehtona mekaaniselle tai yhdessä hybridinä), joten valovoimaisia objektiiveja käyttäessä ei tarvitse ND-suotimia. Eli jos kameralaukusta löytyy Noctilux tai valovoimainen Voitgländer saat lyhyimmät syväterävyydet käyttöön ongelmitta myös kirkkaassa päivänvalossa.
Valonmittaus onnistuu pelkän keskipainottaisen sijaan laajemmalta alueelta myös mitta-etsimeen kautta kuvatessa. Valon mittaus tehdään kuvakennon kautta. Filmiajalta käytössä ollut kokonaan irtoava alaluukku on nyt historiaa ja muistikortin ja akun saa vaihdettua Leica Q2:n tyylisesti nopeammin.
Leica kiinnittää huomiota yksityiskohtiiin ja heppoisen akkuluukun sijaan itse akku toimii kameran pintana ja muistikorttipaikan kantena. Tämä on mekaanisesti kestävä tyylikäs ratkaisu. Myös USB-C portti on kameran alapuolella.
Lisää nappuloita! Leica M-sarjan hillitty muotoilu on hyvin kaukana muiden valmistajien tuotteista ja muotoilu on kehittynyt vuosikymmenien saatossa juuri tallaiseksi. Mutta nyt kameran yläosaan suljinnapppulan lähelle on tullut ohjelmoitava painike ja lisäksi peukalorulla on nyt painettava, eli näihin voi ohjelmoida esimerkiksi herkkyyden asetuksen. Ja Leicassa näiden ohjelmointi on erittäin hienosti toteutettu, painamalla painiketta pitkään pohjassa avautuu lista josta voi valita halutun toiminnon näppäimelle.
Itse mittaetsin on samanlainen kuin M10-malleissa, suurennus ja laatu on sama. Takaosan kosketusnäytön resoluutio sen sijaan on kasvanut rutkasti. Valikot ovat uudistettu Leica Q2 tyylisesti ja pikavalinnat onnistuvat suoraan koskettamalla.
Aikaisemmin mainittu USB-C portti on nyt varsin monikäyttöinen. Tämän kautta onnistuu akun lataaminen vaikkapa puhelimen laturilla tai virtapankin kautta. Kameran käyttö onnistuu myös virtalähteen kautta.
Lisäksi USB-liitäntä on Apple MFi sertifioitu eli voit kytkeä Leica M11:n suoraan iPadiin tai iPhoneen ja saat kuvan siirrettyä suoraan älylaitteille. Kuvien siirto onnistuu myös langattomasti ja tulevan ohjelmistopäivityksen osana kameraan tulee mahdolliseksi firmware-päivitys langattomasti älylaitteen kanssa.
Leica M11 on yhdistelmä vuosikymmenten perinteitä ja hyvinkin moderneja ratkaisuja.
Tekniset tiedot:
Myyntipakkaus sisältää: Leica M11 Rangefinder Camera (Silver Chrome), Leica BP-SCL7 hopea -akku, Leica BC-SCL7 laturi, runkotulppa, Leica FOTOS kaapeli, olkahihna ja lisävarustekengän suoja