Tilaa saapumisilmoitus sähköpostiisi, niin saat heti tiedon kun tuotetta on jälleen saatavilla.
269HDBU on Manfrotton todella korkea, huimaan 7,3 metrin korkeuteen kohoava valaisinjalusta.
Tukeva 10kg kantavuuden Heavy Duty Stand puomille tai esimerkiksi isolle softboxille. Täyteen mittaan vedettynä jalusta jaksaa kannatella 1kg painon, joten tällöinkin kantavuus riittää isommille valonmuokkaimille tai valoille.
Koska jalusta kohoaa korkeaan korkeuteen, jalusta päässä on lenkki tukinarulle eli harusvaijerille. Tämän lisäksi jalusta jalkojen päissä on reiät, joiden avulla jalusta on mahdollista ankkuroida maahan esimerkiksi "telttakepeillä" tai pitkillä ruuveilla. Korkea jalusta on syytä tukea aina kun sen nostaa maksimikorkeuteen ja päässä on raskasta kuormaa. Varsinkin tuulisella kelillä.
Valojalustan yhdessä jalassa on myös ns. tasausjalka, eli jalaksen pituutta on mahdollista muuttaa, jolloin jalusta saadaan tukevaksi myös epätasaisella alustalla tai maastossa.
269HDBU jalustan päästä saadaan esiin pop-up tyylisesti standardi 5/8" (16mm) studiospigotti 3/8” uroskierteellä. Jalustan kärkeen on myös mahdollista kiinnittää lähes mikä tahansa sopigottiosa oman tarpeen mukaan.
Tähän jalustaan on saatavana lisävarusteena pyörät (yhteensopivat pyörät Manfrotto 109, 110 ja 110G).
Tekniset tiedot: