Kyllä vain! M43 videokäytössä voi paremmin kuin ikinä ennen. Panasonic GH2 kamerasta toden teolla alkanut kameroiden sarja on saanut vuonna 2024 jatkoa. Pohjana tässä on G9 Mark II mallin edistysaskeleet kennossa ja varsinkin automaattitarkennuksen saralla. Panasonic GH7 on nimi jonka moni ammattilainen ja videoon vakavasti suhtautuva tunnistaa.
Nyt Proress Raw -tallennus onnistuu suoraan muistikortille ja ensimmäisenä maailmassa 32bit Float äänen tallennus on tuettu eli äänentasojen tarkkailu ja tallennus on historiaa sillä koko dynaaminen ala saadaan tallennettu ääniraidalle. Tämä tosin vaatii erikseen ostettavan XLR2-lisäosan mutta samalla saadaan myös XLR liittimet.
Videokuvauksen lisäksi GH7 on oikea hybridikamera eli tällä onnistuu valokuvaus G9 Mark II mallin mukaisesti eli oikein hienosti.
Panasonic G9 II mallin tapaan nyt GH-sarjaan on saatu valmistajan kehittynein vaiheentunnistukseen perustuva tarkennus. Muiden valmistajien huippumallien tapaan automaattitarkennus käyttää kohteentunnistusta eli tarkennus lemmikkehin, lintuihin sekä nyt myös ajoneuvoihin ja esimerkiksi lentokoneisiin toimii automaattisesti. Myös henkilöiden seurantanopeus on parempi.
Kuvanvakautus on aina ollut markkinoiden huipputasoa ja nyt 7.5 aukkkoarvon kuvanvakautuksen lisäksi on tullut EIS High mode eli tehokas digitaalinen lisävakautus eli gimbalin voi jättää useissa käyttötarkoituksissa kokonaan pois. Vakaajaa käytetään nyt myös 100MP High Res valokuvien koostamiseen liikuttamalla kennoa kuvien välissä .
Panasonic GH7 lainaa Real time lut -toiminnon uudesta S9 kamerasta eli LUT-tiedostojen lataus ja käyttö on todella helppoa (ja näitä voi laittaa eri läpinäkyvyydellä vaikka kaksi päällekkäin). Myös Panasonic Lumix Lab ohjelmisto älylaitteille on yhteensopiva GH7:n kanssa eli yhdistettynä Open Gate videokuvaan ja hiottuun työnkulkuun tälläkin kameralla saa näppärästi tuotantotason videota nopeasti jakoon.
Videokuvauksen ominaisuudet kuten tarkennuksen ja valotuksen lisäavut ovat tuotantotasoa. Kamerassa on myös tuuletin eli aktiivijäähdytys takaamaan luotettavan toiminnan ja mahdollisimman pitkän tallennusajan eri koodekeilla. Tuulettimesta huolimatta kamera on totuttuun tapana pöly- ja sääsuojattu ammattilaite.
Ulkoisesti tämä on ihan samanlainen kuin GH6, valikkoja myöten mutta edellisen mallin ongelmat kuten kennon streaking-ilmiö tietyissa olosuhteissa, dynamic range boost on aina käytössä 60P ruudunpäivitykseen saakka tarjoten laajemman dynaamisen alan. Uusi automaattitarkennus on huomattavan paljon nopeampi. Eli GH7 on aidosti hieno kamera ja sopii erittäin vaativille käyttäjille
Tekniset tiedot:
Myyntipakkaus sisältää: