Sigman uusi valovoimainen 20mm F1.4 DG DN Art on täysin uusi objektiivi. Sigmalla oli samalla valovoimalla ja polttovälillä myös peilikameroihin suunniteltu optiikka mutta nimen DG DN kertoo tämän olevan puhtaalta pöydältä suunniteltu peilittömien järjestelmäkameroiden objektiivi. Yhteensopiva esimerkiksi Panasonic S5 ja Sigma fp kameroiden kanssa.
Sigman markkinointimatariaali painottaa paljon tähtikuvausta mutta tämähän on valovoimainen ja teräväpiirtoinen 20mm objektiivi ihan kaikkeen kuvaamiseen, tällä hoituu perinteisemmät maisemat, sisätiloissa kuvaaminen sekä tietysti videokuvaus. Mutta jos tarkoitus on kuvata hämärässä yömaisemia, tähtitaivasta ja revontulia niin nyt olet löytänyt oikean objektiivin.
Sigma 20mm suunnittelun lähtökohtana on ollut maisemakuvaus ja tähtivalokuvat taivaasta. Toisin sanoen päämääränä on mahdollisimman tevärä piirto myös täydellä aukolla ja kuvien reunoilla. Toisin kuin muotokuvauksessa pitää näissä kuvissa kuvanlaadun olla kunnossa koko kuva-alalla. Suorituskyky täydellä aukolla on tärkeää, koska valotusajat pidentyisivät entisestään jos objektiivia joutuu himmentämään.
Suoraviivaisen kuvanvaadun lisäksi objektiivissa on otettu huomioon monia kuvaajan elämää helpottavia asioita:
1. Suodinkierre: Objektiivissa on 82mm suodinkierre sekä gelatiinisuotimien teline rungon ja objektiivin välissä. Harvassa näin laajassa objektiivissa on suodinkierrettä, tämä tekee ND-harmaasuotimien ja polarisaatiosuotimien käytöstä helpompaa ja edullisempaa. Objektiivin mukana toimitetaan geelifiltterin muotti, eli näitä voi leigata isommasta materiaalipaloista.
2. Manual Focus Lock: Manuaali ja automaattitarkennuksen saa lukittua pois päältä. Eli jos tarkennus on jiirissä, paina kytkintä ja tarkennusta ei pääse yöolosuhteissa liikuttamaan vahingossa. Enää ei tarvi teippikikkailuja jos käyttää esimerkiksi Dew-heateria huurtumisen estämiseen.
3. Etuosan muotoilu: Sigman 20mm f/1.4 DG DN Art objektiivissa on otettu huomioon huurteen poistavaa lämmitintä. Sitä varten on jätetty selkeä paikka ja objektiivin etureunaan on tehty uloke joka pitää lämmitinpannan paikoillaan! Talven tähtireissujen lisäksi huurre voi yllättää helposti aamu ja iltahämärässä kuvaavan. Tälläiset yksityiskohdat kertovat paljon Sigmasta, nyt on kyllä kuunneltu käyttäjien toiveita.
Himmenninrenkaan käyttökytkimestä voi valita joko kameran hallitsevan aukon säätöä, tai käyttää aukkoja selvin pykälin tai valita varsinkin videokuvauksessa käytettävää portaatonta aukon säätöä.
Tekniset tiedot:
Myyntipakkaus sisältää: objektiivi, vastavalosuoja LH878-04 ja suotimen leikkausapu GP-21
Made in Japan